torstai 17. syyskuuta 2015

Turku Cup 2015

Sisarusten Nappulan ja Happyn hoidettua näyttelyn kunnialla kotiin oli juoksupuolella myös vipinää. Harmaa herrasmies Vincent (FI MVA FI KVA-R SIC MM-14 Tarumetsän Rakas Pikku Kiitäjä) ahkeroi Suomen puolella sen aikana kun olimme maailmalla blondilauman kanssa.


Ensimmäiseksi Vincent suuntasi 29.8 Hyvinkäälle juoksemaan 280m ajalla 23.14s tullen toiseksi ja nettosi SERTin kotiin. Seuraavaksi jännitys tiivistyi sillä Turku Cup lähestyi! Onko Turku Cup edelleen tarumetsäläisten hallussa vai siirtyykö se muille? 


Vincentin mamma Marsa (FI KVA-R FI KVA-M Tarumetsän Pieni Lämpöinen) oli voittanut kahtena vuotena putkeen 2013 ja 2014 Turku Cupin kotiin. Tällä kertaa mamma ei ollut puolustamassa titteliä koska oli blondilaumassa maailmalla reissaamassa joten poika meni puolustamaan.


Vincentin omistajan mukaan rata oli märkä mutta kunnialla juoksut juostiin sillä Vincent pinkosi ensimmäisellä kierroksella 280m ykköseksi jonka jälkeen oli toinen kierros, sekin myös 280m. Voittajana maaliin mikä tarkoitti että italiaanojen Turku Cup titteli on kolmatta vuotta putkeen tarumetsäläisten hallussa! Hyvä Vincent! Marsa Mamma on oikein ylpeä pojastaan!


Toivottavasti ensi vuonna on enemmän osallistujoita kyseisessä kilpailussa ja varmasti jännitystä piisaa kun paikanpäällä ensi vuonna nähdään katkeaako mestaruuden putki vai meneekö se jollekin muulle kuin tarumetsäläiselle.


Lämpimät onnittelut Sarille ja Vincentille!


Lämpimät onnittelut Sarille ja Vincentille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti